Eurooppa Picniciltä poimittua

Sunnuntai 11.5.2014 klo 1:09 - Tuula Piensoho

Osallistuin Tekesin ja kumppaneiden järjestämään Eurooppa Picnic -tilaisuuteen Ravintola Sipulissa. Monien kiinnostavien esitysten jälkeen jäin erityisesti pohtimaan kahta asiaa.

Ensimmäinen huomioni liittyy yritysten strategiatyöhön. Olen ollut mukana useammankin organisaation strategioiden luonnissa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Aina olen ihmetellyt sitä, miksi asiasta haluttiin tehdä niin vaikeaa ja raskassoutuista. Aivan kuin olisi haluttukin, että kukaan ei tule ymmärtämään asiasta yhtään mitään.

Eräs tilaisuuden puheenvuoron käyttäjä on tekemässä väitöskirjaa strategiatyöstä. Alustavissa tuloksissaan hän kertoi todella huolestuttavista luvuista, jotka liittyivät strategioiden ymmärtämiseen. Hänen 5000 henkilön aineistossaan luvattoman harvat henkilöt niin esimiesten kuin erityisesti työntekijöiden osalta tunsivat oman organisaationsa strategioiden painopisteet.

Onneksi nyt ollaan ottamassa toisenlaista otetta strategiatyöhön. Suuntauksena toivottavasti yhä useammin on, että tehdään strategia niin selkeäksi ja mahdollisemmin yksinkertaiseksi, jotta niin johdon kuin työntekijöiden on mahdollista ymmärtää tavoitteet ja soveltaa niitä arjessa. Osallistamisessakin on rajansa, ei tehdä tässäkään asiasta liian monimutkaista ja työllistävää. Tärkeää on se, että asia viestitään ja keskustellaan eri foorumeilla.

Entä sitten tuo talonmiesjohtaminen? Siitä ei kovin paljoa keskusteltu itse tilaisuudessa, mutta se nyt jäi todella askarruttamaan mieltäni. Asiasta tulee ottaa selvä. Juttu on niin, että Aalto Design Factory on syyskuussa 2008 aloitettu Aalto-yliopiston hanke, jonka tarkoituksena on toimia tuotekehityksen tutkimus- ja oppimisympäristönä. Aalto Design Factory pyrkii edistämään tieteidenvälistä ja ongelmalähtöistä oppimiskulttuuria osana Aalto-yliopistoa. Yli 3 000 neliömetrin tiloissa toimii kursseja, tutkimusryhmiä ja -projekteja, startup-yrityksiä sekä sponsoriyrityksiä. (Wikipedia.)

Jos nyt oikein ymmärsin, Design Factoryn johtaja toimii talossa talonmiesjohtajana. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen ensisijainen tehtävänsä on luoda työntekijöille sellaiset puitteet, joissa he pääsevät tekemään työtään mahdollisimman myönteisissä olosuhteissa. Talonmies huolehtii tiloista, työvälineistä, mutta hän on myös tärkeä yhteishenkeä luova elementti, välillä myös se tarvittava olkapää.

Eivät huoltomiehet mielestäni voikaan korvata perinteistä talonmiestä. Talonmiehet olivat joskus tosin vähän pelottaviakin, jos totta puhutaan. Mutta se on jo toinen juttu.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: strategiatyö, talonmiesjohtaminen, Design Factory